perjantai 23. tammikuuta 2015

Luento 4: Pelillisyys opetuksessa ja Valopeli 22.1.

Neljännen luennon teema oli pelillisyys opetuksessa. Luennolla esiteltiin myös liikunnan opetukseen tarkoitettu Valopeli-hanke ja keskusteltiin sen tarpeellisuudesta/tarpeettomuudesta osana liikunnan opetusta. Opintoryhmän kesken käyty keskustelu kuitenkin käsitteli pelillisyyttä opetuksessa yleisemmällä tasolla.

Valopelin idean taustalla oli lähtöoletukset siitä, että oppilaat eivät liiku tarpeeksi ja eivät viihdy liikunnan tunneilla. Opettajilta kysyttiin, mitä he haluaisivat liikunnan tunneille ja toiveena oli jotain muuta kilpailun ja suorituskeskeisyyden tilalle. Valopelin kehittänyt työryhmä alkoi pohtia lähtökohtia pelille, josta kaikki oppilaat tykkäisivät. Peliin haluttiin liittää liikkeen lisäksi muitakin elementtejä, kuten pimeys, valo, ääni ja oppilaiden välinen vuorovaikutus. Valopeli toimii siten, että keskelle salia sijoitettu ääni- ja valotorni kertoo tarinaa oppilaille, jotka ovat kerääntyneet tornin ympärille ja noudattavat saamiaan tehtäviä. Riippuen tehtävästä valokeiloja täytyy esimerkiksi väistellä, hyppiä niiden yli jne.

Ymmärrän tarpeen Valopelin kaltaisten uusien pelien tai sovellusten kysynnälle. Itse Valopeliä liikunnan erikoistumisopinnoissa viime vuonna kokeilleena en kuitenkaan aivan näe sen liikunnan opetukseen tuomaa lisäarvoa tai hyötynäkökulmaa. Koko hankkeen lähtökohtina tuntuu olleen yleistykset liikunnan opetuksen huonosta tasosta, suorituskeskeisyydestä ja kilpailuhenkisyydestä. Valopeli tuntuu varmasti hienolta kokemukselta huonoon liikunnan opetukseen verrattuna, mutta entä verrattuna hyvään liikunnanopetukseen? Allekirjoitan väitteen, että lapset eivät liiku tarpeeksi, mutta olen eri mieltä siitä, että liikunnan tunneilla ei viihdyttäisi. Se on kuitenkin yksi suosituimmista oppiaineista peruskoulussa.

Valopelin idean pystyy toteuttamaan täysin ilman kyseistä laitettakin. Draamallisen liikuntaseikkailun voi järjestää yhtä lailla taskulampuilla liikuntasalissa tai vaikkapa metsässä. Lisäksi laite kustannuksineen tuntuu kalliilta hankinnalta kouluille tilanteessa, jossa kaikesta pitää säästää. Koska Valopelin takana oleva työryhmä ei itsekään sitä ratkaisuksi liikunnan opetuksen ongelmiin, en näe syytä sen hankkimisen tarpeellisuudelle. Lisääkö se todella oppilaiden liikkumista vapaa-ajalla? Palveleeko se liikunnan opetuksen perimmäistä tavoitetta, eli liikkuvatko oppilaat todella sitä käyttäessään? Kuinka kauan oppilaat innostuvat tästä? Hyötyykö koulu hauskasta hankinnasta, jolla on hyvin suuri todennäköisyys jäädä lojumaan tarpeettomana liikuntavaraston nurkkaan ilman muita järkeviä käyttötarkoituksia?

Luennon pääteemana ollut pelillisyys opetuksessa herätti myös paljon keskustelua ryhmämme kesken. Omasta mielestäni pelillisyys kuuluu opetukseen sille sopivissa tilanteissa ja konteksteissa. Esimerkiksi erilaiset lauta-, kortti- ja muistipelit tukevat opitun asian kertaamista ja erilaisilla "vanhanajan" pihaleikeillä voidaan edistää oppilaiden vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisuutta. Nykyään pelillisyys liitetään harmittavan usein vain teknologiaan. Miksi oppilaiden tarvitsisi pelailla iPadeilla tai tietokoneille koulussa, kun he tekevät sitä todennäköisesti kaiken aikaa koulun ulkopuolellakin? Tässä yhteydessä mieleen tulee nykypäivänä yleinen tilanne siitä, että koulut ovat hankkineet kaikki pelit ja vehkeet, mutta niiden käyttöä harjoitellaan ja hyviä käyttötarkoituksia vasta keksitään. Ryhmämme keskustelussa hdeksi hyväksi esimerkiksi" mielekkäästä" pelillisyydestä opetuksessa nousi Yrityskylä. Siinä yhdistyvät kiinnittyminen tosielämän tilanteisiin, teknologian käyttö ja vuorovaikutus. Pelillisyys toimii opetuksen tukena, kunhan sen taustalla on jokin punainen lanka ja tarkoitus.

3 kommenttia:

  1. Toisaalta olen kyllä sitä mieltä, että esimerkiksi iPadin käyttö koulussa olisi hyödyllistä lapsille koulussa nimenomaan siksi, että laite on tuttu kotoa ja arkipäivää nykyajan lapsille. En vain löytänyt ainakaan vielä sellaista esimerkkiä, jossa iPadia ei voitaisi korvata jollain muulla välineellä, kuten kynällä tai kameralla.

    http://www.edu.fi/download/146195_Sormeilua_iPadin_Hyodyntamisesta_oppimisessa.pdf

    Tältä Saimaan mediakeskuksen sivulta löysin esittelyn erilaisista appseista, joita iPadilla on mahdollista käyttää, ilmaiseksi tai maksullisina. Vieläkään en ole varma, onko iPadilla oleva korkkitaulu sen kummempi kuin omalla seinälläkään roikkuva. Toimii varmaan jollakin paremmin kuin jollakin toisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, lapset käyttävät esim. juuri padeja vapaa-ajallaan paljon, joten ne ovat tuttuja ja helppokäyttöisiäkin. Oppilaita motivoivia appseja löytyy pilvin pimein, ja on hienoa että (ainakin jotkut) opettajat osaavat niitä hyödyntää opetuksessaan. Toisaalta mietityttää juuri tuo sinunkin esille nostama pointti, että iPad ei ole korvaamaton ja appsien tarpeellisuus/käyttömukavuus on varmasti paljon käyttäjästään kiinni :)

      Poista
  2. Itse myös valopeliä kokeilleena koen, että se ei tuo liikunnan opetukseen mitään lisäarvoa. Ajatus pelin taustalla on ihan hyvä, mutta toteutus ei ollut mielstäni edes liikunnallinen. Ehkä olisi hyvä välillä lähteä tekemään kehitystyötä sillä mielellä, että mitä uudet oppimisympäristöt toisivat lisää opetukseen, eikä vain sen vuoksi, että tietotekniikkaa on nykyisin tungettava joka paikkaan. Esimerkiksi liikuntatuntien tärkein tavoite nykyisin on kehittää oppilaiden motorisia perustaitoja ja ylipäätään rohkaista liikunnalliseen elämäntapaan. Ipadien ja tietokoneiden ja television ääressä lapset istuvat muutenkin, joten ehkä olisi syytä painottaa oleellista. Vaikka valopeli saakin toki liikkumaan enemmän kuin passiivinen tietokoneen pelaamine, ei se silti tuo edes hikeä pintaan, saati kehitä peruskuntoa. Liikuntatunteja varten on tarjolla niin paljon hyödyllisempiäkin sovelluksia, joten valopeli ei ole hankttavien välineiden kärjessä. Toki jos kouluille tarjotaan kokeilumahdollisuutta (esim. liikuntapäivinä) voisi sellaiseen tarttua.

    VastaaPoista