Tutustuimme
Ammattikasvatuksen aikakauskirjassa (2013) julkaistuun Risto Säntin artikkeliin
Laaja avoin verkkokurssi (MOOC): oppimisparatiisi vai ryöstökalastusta.
Artikkelissa Säntti tarkastelee MOOC- kurssien hyötyjä ja haasteita kriittisesti. Hän mainitsee aiemman tutkimustiedon
perusteella MOOC- kurssien noudattavan tällä hetkellä tyypillisesti perinteisen luentokurssin
rakennetta, joka on vain siirretty verkkoympäristöön. Luentojen kuuntelemisen
sijasta opiskelijat seuraavat niitä verkosta ja pahimmillaan suorien luentojen
taltiointeina. Kurssin tausta-aineistoihin perehdytään lukemalla. Luokkakeskustelujen
sijasta keskustelut käydään verkossa tätä tarkoitusta varten rakennetuilla
foorumeilla. Oppimista seurataan kyselyjen ja -testien avulla.
Säntin mukaan
laajat avoimet verkkokurssit toistavat vanhentuneita koulutusmalleja, jotka
eivät välttämättä enää sovellu nyky-yhteiskunnan tarpeisiin. Kritiikki
kohdistuu erityisesti tiedon ylhäältä alas valuttamisen pedagogiikkaan,
jossa asian hallitseva opettaja opettaa sisällön oppilaalle.
Parhaimmillaan
MOOC voi kuitenkin toimia laboratoriona, jossa testataan uuden teknologian tarkoituksenmukaista
käyttöä opetuksessa. Tällöin etsitään optimaalista tapaa opiskella verkkoympäristössä.
Säntti mainitsee mm. jaetun luokkahuoneen (flipped classroom), jonka idea on hänen
mielestään kiinnostava. Siinä verkko-opetusta voidaan käyttää teeman
esikäsittelyn muotona, jota sitten jatketaan henkilökohtaiseen
vuorovaikutukseen perustuvissa sessioissa monissa eri paikallisissa
opetustilanteissa.
Säntin mukaan laajasti
avoin verkkokurssi on uskomattoman hyvä tarina: parasta mahdollista ilmaiseksi
kaikille. Perinteinen yliopisto-opetus ei tutkimusten mukaan kehitä riittävästi
analyyttistä ajattelua, systeemistä ilmiöiden ja prosessien ymmärrystä,
kykyä ratkaista ongelmia ja kykyä avata omaa ajatteluaan kirjoittamalla.
MOOC-kurssit kohtaavat saman haasteen. MOOC- kurssien tulisi päästä tiedon
valuttamisesta ylhäältä alas kohti keskustelevaa, dialogista, monimuotoista
ja moniulotteista osallistavaa oppimisprosessia. Yhtenä esimerkkinä Säntti
mainitsee Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen toteuttaman
ohjelmointikurssin. Opetus rakentui runsaan itsenäisen, mutta samalla ohjatun
tekemisen varaan.
Toinen tutkimus johon tutustuimme oli MOOC, massiiviset avoimet verkkokurssit. Se oli enemminkin artikkelimainen katsaus MOOC-kurssien maailmaan ja niitä koskeviin tutkimuksiin. Artikkelissa käsiteltiin MOOC-kurssien luonnetta yleisesti ja avattiin pedagogiaa niiden taustalla. Mielenkiintoisin oli osio, jossa kirjoittajat pohtivat MOOC-kurssien haasteita. Oli mielenkiintoista, että esimerkiksi opiskelijoiden motivaatiota ja kiinnittymistä kursseihin ei nähty haasteena, vaan esille oli nostettu palautteenanto ja huijaamisen riski. Palautteenanto tuntuu yliopistossa muutenkin jäävän välillä vajaaksi, kun on osallistujamääriltään suuria kursseja, joten MOOC-kursseilla tilanne on aika sama. Huijaaminen ja plagiointi tuskin ovat todellisuudessa kovin suuria ongelmia, sillä suurimmalla osalla on korkea kynnys niihin ryhtyä, ja jos pieni murto-osa sortuu huijaamaan, se takuulla kostautuu heille tulevaisuudessa.
VastaaPoista