tiistai 10. maaliskuuta 2015

Digitaalisen oppimispelin motivoivuudesta


Tarkastelussa Miia Ronimuksen väitöskirja digitaalisen oppimispelin motivoivuudesta. Väitöskirjassa tarkastellaan, miten hyvin tietokonepeli voi motivoida lapsia lukemisen alkeiden harjoittelun pariin. Tutkimuksen kohteena on Jyväskylän yliopistossa kehitetty Ekapeli, jonka tarkoitus on tukea lukemaan oppimista harjoittamalla puhutun ja kirjoitetun kielen välistä yhteyttä.

Ekapeli on itsellenikin tuttu peli ja oli mielenkiintoista perehtyä tutkimustuloksiin, joita Ronimus oli saanut. Hänen väitöskirjatutkimuksensa eri tutkimusvaiheiden tulokset viittasivat siihen, että vaikeustasojen mukautuminen lasten suoritustasoon oli toimiva ja lapsia motivoiva ratkaisu. Kotona itsenäisesti pelattaessa suuri onnistumisten määrä saattaa kuitenkin olla enemmän tarpeen kuin koulussa opettajan tuella pelattaessa. Samaan tapaan pelaamistilanne voi vaikuttaa siihen, miten tärkeitä pelin palkitsevat ominaisuudet ovat. Tutkimuksen mukaan niiden merkitys vaikuttaisi olevan suurempi kotona kuin koulussa pelattaessa.

Ronimuksen mukaan Ekapelin motivoivuutta on tärkeää kehittää edelleen. Erityisesti tulisi pohtia sitä, miten peli voisi paremmin motivoida säännölliseen ja usein toistuvaan pelaamiseen, koska silloin tällöin tapahtuvasta pelaamisesta ei Ronimuksen mukaan ole juurikaan hyötyä oppimiselle. Lapsen vaikutusmahdollisuudet pelissä jäivät melko vähälle, ja niiden lisääminen voisi vaikuttaa myönteisesti lasten harjoitteluintoon. 

Mielenikiintoisinta tutkimiuksessa oli mielestäni pohdinta siitä, kohdistuuko lapsen kiinnostus opeteltavaan asiaan vai koskeeko kiinnostus vain itse pelaamista. Ronimuksen mukaan olisi tärkeää kiinnittää huomiota nimenomaan siihen, kehittääkö tietokonepeli lapsen kiinnostusta opeteltavaa aihetta kohtaan vai jääkö sen motivoiva vaikutus koskemaan vain itse pelaamista. Yleisesti oppimispeleihin liittyen olen pohtinut sitä, onko lapsilla innostus oppimiseen vai siihen, että vihdoin koulutyöskentelyyn saadaan "jotain muuta", "erilaista" tai "jotain kivaa" ja onko sitten innostus välinettä kohtaan vaarallista, jos se yhtä kaikki on innostusta. 

Ronimus kiteyttää myös, ettei todennäköisesti ole mahdollista kehittää yhtä tietynlaista tietokonepeliä, joka tukisi lasten oppimismotivaatiota kaikissa tilanteissa, vaan pelejä pitäisi räätälöidä yksilöllisemmiksi. Pelin yksilöllisellä räätälöinnilä voitaisiin ehkä paremmin vastata eri lasten tarpeisiin eri tilanteissa. Tämä tarkoittanee sitä, ettei kaikille voida taata minkään oppimispelin parissa mahtavia oppimiskokemuksia, vaan oppijoita on erilaisia ja oppimispelejä pitäisi kehittää eteenpäin ja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Voiko siis olla, etteivät kaikki välitä/saa/opi oppimispeleistä yhtään mitään?

Tietoa ekapelistä löytyy täältä: http://www.lukimat.fi/lukeminen/materiaalit/ekapeli


Lähteet: 

Ronimus, M. 2012. Digitaalisen oppimispelin motivoivuus: Havaintoja ekapeliä pelanneista lapsista. http://www.nmi.fi/fi/bulletin/bulletin-pdf/Ronimus.pdf viitattu 10.3.2015