perjantai 13. maaliskuuta 2015

Papunet esimerkkinä oppimispeleistä


Papunet on varmaankin yksi tutuimmista oppimispelejä sisältävistä nettisivuista. Papunet on suunnatu erityisesti puhevammaisille tai -vaikeuksisille, ja sieltä löytyy myös runsaasti kaikkea muuta kuin vain oppimispelejä. Sivustolta löytyy materiaalia opetuskäyttöön, tutkimustietoa ja ylipäätään informaatiota puhevaikeuksista, ja kaikki tämä löytyy luonnollisesti myös selkokielellä ja kuunneltavassa muodossa. 
Itse pelit sivulla on suunnattu kaikenikäisille ja eri tavoin kommunikoiville. Pelien joukosta löytyy tehtäviä, tarinoita ja pelejä. Pelien taso on hyvin vaihteleva. Pelien aiheet koskettavat erilaisia kouluaineita, kuten äidinkieltä ja matematiikkaa, mutta joukosta löytyy myös nokkeluus- ja tarkkuuspelejä. Suurinta osaa peleistä pääsee pelaamaan ilman kirjautumista, mikä on selkeä etu. Lisäksi pelit ovat melko helppoja, ja kaikista löytyy myös selkokielinen vaihtoehto. Luulisinkin, että Papunetin pelit toimivat nuorilla oppilailla, mutta en usko, että kuudesluokkalaiset enää jaksaisivat innostua eläinten etsimisestä kuvasta tai palapeleistä. Papunet sopii hyvin esimerkiksi alkuopetukseen, sillä sen kaikki pelit eivät vaadi edes lukutaitoa. Omakin kokemukseni mukaan juuri alkuopetuksessa sitä hyödynnetäänkin eniten.

Omasta mielestäni pelit eivät ole kaikkein motivoivimpia, mutta ottaen huomioon sen, että ne ovat ilmaisia, ovat ne mielestäni ihan kelvollisia. Papunet voisikin toimia juuri ensimmäisenä kosketuksena internetin pelien maailmaan. En tiedä kuinka paljon papunetin pelit tukevat tai lisäävät tosin oppimista, mutta ne voisivat olla mukavaa vaihtelua alkuopetuksen matematiikan ja äidinkielen opetukseen.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Digitaalisen oppimispelin motivoivuudesta


Tarkastelussa Miia Ronimuksen väitöskirja digitaalisen oppimispelin motivoivuudesta. Väitöskirjassa tarkastellaan, miten hyvin tietokonepeli voi motivoida lapsia lukemisen alkeiden harjoittelun pariin. Tutkimuksen kohteena on Jyväskylän yliopistossa kehitetty Ekapeli, jonka tarkoitus on tukea lukemaan oppimista harjoittamalla puhutun ja kirjoitetun kielen välistä yhteyttä.

Ekapeli on itsellenikin tuttu peli ja oli mielenkiintoista perehtyä tutkimustuloksiin, joita Ronimus oli saanut. Hänen väitöskirjatutkimuksensa eri tutkimusvaiheiden tulokset viittasivat siihen, että vaikeustasojen mukautuminen lasten suoritustasoon oli toimiva ja lapsia motivoiva ratkaisu. Kotona itsenäisesti pelattaessa suuri onnistumisten määrä saattaa kuitenkin olla enemmän tarpeen kuin koulussa opettajan tuella pelattaessa. Samaan tapaan pelaamistilanne voi vaikuttaa siihen, miten tärkeitä pelin palkitsevat ominaisuudet ovat. Tutkimuksen mukaan niiden merkitys vaikuttaisi olevan suurempi kotona kuin koulussa pelattaessa.

Ronimuksen mukaan Ekapelin motivoivuutta on tärkeää kehittää edelleen. Erityisesti tulisi pohtia sitä, miten peli voisi paremmin motivoida säännölliseen ja usein toistuvaan pelaamiseen, koska silloin tällöin tapahtuvasta pelaamisesta ei Ronimuksen mukaan ole juurikaan hyötyä oppimiselle. Lapsen vaikutusmahdollisuudet pelissä jäivät melko vähälle, ja niiden lisääminen voisi vaikuttaa myönteisesti lasten harjoitteluintoon. 

Mielenikiintoisinta tutkimiuksessa oli mielestäni pohdinta siitä, kohdistuuko lapsen kiinnostus opeteltavaan asiaan vai koskeeko kiinnostus vain itse pelaamista. Ronimuksen mukaan olisi tärkeää kiinnittää huomiota nimenomaan siihen, kehittääkö tietokonepeli lapsen kiinnostusta opeteltavaa aihetta kohtaan vai jääkö sen motivoiva vaikutus koskemaan vain itse pelaamista. Yleisesti oppimispeleihin liittyen olen pohtinut sitä, onko lapsilla innostus oppimiseen vai siihen, että vihdoin koulutyöskentelyyn saadaan "jotain muuta", "erilaista" tai "jotain kivaa" ja onko sitten innostus välinettä kohtaan vaarallista, jos se yhtä kaikki on innostusta. 

Ronimus kiteyttää myös, ettei todennäköisesti ole mahdollista kehittää yhtä tietynlaista tietokonepeliä, joka tukisi lasten oppimismotivaatiota kaikissa tilanteissa, vaan pelejä pitäisi räätälöidä yksilöllisemmiksi. Pelin yksilöllisellä räätälöinnilä voitaisiin ehkä paremmin vastata eri lasten tarpeisiin eri tilanteissa. Tämä tarkoittanee sitä, ettei kaikille voida taata minkään oppimispelin parissa mahtavia oppimiskokemuksia, vaan oppijoita on erilaisia ja oppimispelejä pitäisi kehittää eteenpäin ja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Voiko siis olla, etteivät kaikki välitä/saa/opi oppimispeleistä yhtään mitään?

Tietoa ekapelistä löytyy täältä: http://www.lukimat.fi/lukeminen/materiaalit/ekapeli


Lähteet: 

Ronimus, M. 2012. Digitaalisen oppimispelin motivoivuus: Havaintoja ekapeliä pelanneista lapsista. http://www.nmi.fi/fi/bulletin/bulletin-pdf/Ronimus.pdf viitattu 10.3.2015

torstai 29. tammikuuta 2015

Erityisopettajan haastattelu: Millaisia sähköisiä ja muuttuvia oppimisympäristöjä käytän työssäni?


Haastattelin erästä muutama vuosi sitten valmistunutta nuorta erityisopettajaa tavoitteenani saada selville se, miten hän hyödyntää saatavilla olevia sähköisiä oppimateriaaleja ja miten hän on niihin tutustunut.

Opettaja kertoi käyttävänsä runsaasti tekniikkaa apuna opetuksessaan ja etenkin sen suunnittelussa. Opettaja kertoi käyttävänsä päivittäin jotain teknistä sovellusta joko oppitunneilla tai ainakin niiden suunnittelussa. Pinterestiä hän kertoi käyttävänsä omana ideapankkinaan, johon hän kerää ideoita oppitunteja varten.  Hän mainitsi myös Facebookista löytyvän paljon hyviä opettajien yhteisöitä, joissa opettajat ympäri Suomen jakavat tietoaan ja ideoitaan muille. Hän sanoi niistä olevan paljon hyötyä, sillä siellä lisäksi ideoidaan yhdessä ja välillä jotkut opetusalan henkilöt myös jakavat siellä toisilleen valmiita materiaaleja.

Sähköisistä materiaaleista opettaja kertoi käyttävänsä jonkin verran Sanoma Pron ja Otavan oppikirjojen mukana tulevia sähköisiä materiaaleja. Hän mainitsi kuitenkin niiden hyödyn olevan lähinnä opetusanimaatioiden näyttämisessä, painottaen sitä, ettei ne korvaa kuitenkaan oppikirjoja.

Opettaja kertoi lisäksi käyttävänsä jonkin verran erilaisia nettipelejä opetuksessaan ja myös viimeisellä luennolla esiteltyä Kahoot-sivustoa hän kertoi ajoittain käyttävänsä oppilaiden kanssa ja heidän pitävän siitä. Lisäksi hän kertoi tällä hetkellä tekevänsä oppilaiden kanssa animaatioita Ylen galaxi- sivustolta löytyvän ohjelman avulla.  

Koulussa, jossa haastattelemani erityisopettaja työskentelee, on ipadeja oppilaiden käytettävissä, yhteensä 72 kappaletta. Kysyessäni opettajalta, ovatko he saaneet koulutusta ipadien hyödyntämiseen opetuksessa, oli vastauksena naurahdus ja "ei". Tämä opettaja kertoi kuitenkin koulussa oletettavan, että ipadeja hyödynnetään opetuksessa, mutta eväitä niiden hyödyntämiseen ei ole annettu. Tämä opettaja on kuitenkin innokkaasti käyttänyt ipadeja ja hän kertoi ladanneensa niille runsaasti erilaisia opetuskäyttöön soveltuvia sovelluksia. Hän kertoi, että etenkin musiikin tunneilla ipadeja pääsee hyvin hyödyntämään, sillä hän kertoi sieltä löytyvän esimerkiksi hyviä nuottientunnistus -sovelluksia.

Kaiken kaikkiaan minulle jäi opettajaa haastatellessani sellainen käsitys, että hän käyttää todella laajasti ja monipuolisesti erilaisia oppimisympäristöjä sekä tekniikkaa hyödyksi opetuksessaan ja sen suunnittelussa. Kyseessä on toki nuori opettaja, jolla riittää innostusta uudessa työssään, mutta mielestäni on hienoa nähdä, kuinka paljon hän kokee olevan hyötyä erilaisista opetustavoista- ja ympäristöistä. Olen tuntenut kyseisen opettajan jo usean vuoden ajan ja on lohdullista tietää, että hän on tietotekniikkataidoiltaan ollut kanssani aika saman tasoinen aiemmin. Ei siis tunnu mahdottomalta, että jatkossa minäkin voisin hyödyntää tekniikkaa opetuksessani yhtä laajasti. Toki se vaatii itseltä tutustumista erilaisiin mahdollisuuksiin ja samalla siihen menee varmasti myös aikaa. Toisaalta se on kuitenkin varmasti sen arvoista, sillä ainakin minä kuuntelin tätä haastattelemaani opettajaa haltioissani siitä, miten monimuotoisia oppitunteja hän saa erilaisten ohjelmien ja sovellusten ansiosta pidettyä ja lisäksi hän vaikutti niistä myös todella innostuneelta. 

Esimerkkejä sivustoista, joita opettaja mainitsi käyttävänsä:

Tampereella vuosittain järjestettävä koulutus, jossa opettaja oli viime vuonna. Sieltä sai kuulemma ihan hyviä ideoita, mutta suurin osa ajasta meni sellaisten opettajien auttamisessa, jotka eivät osanneet käyttää tekniikkalaitteita, kuten ipadia ollenkaan entuudestaan.




tiistai 27. tammikuuta 2015

Luento 5: Nykyistä ja tulevaa 27.1.

Viimeisen luennon aiheena oli tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön nykyisyys ja tulevaisuus. Luennon alussa kerrattiin Creative Commons -lisenssin käyttö, jota käyttämällä voi jakaa omia materiaalejaan. Vaikka opetus on julkista, suomalaiset opettajat ovat ajatelleet työnsä perinteisesti hyvin yksityisenä eikä itse tehtyjä materiaaleja vieläkään jaeta mielellään muille. Tämä on tyhmää, mutta tuntuisi kuitenkin olevan vähitellen muuttumassa.

Toinen syvälle juurtunut asia on perinteinen luentotyyppinen faktatietojen opettaminen, jossa opettaja opettaa asian ja oppilaat kuuntelevat. Tähän ratkaisuna on muun muassa Flipped classroom, jossa oppilaat katsovat luennon kotona ja koulussaoloaika käytetään opiskeltavan asian harjoitteluun. Haasteena on, riittääkö opettajalla aika kaiken muun työn lisäksi vielä videoiden tekemiseen tai etsimiseen. Tämä ongelma kuitenkin ratkeaisi, mikäli internetissä olisi paljon avoimen lisenssin opetusvideoita.

Luennon lopuksi jakauduimme opintopiiriryhmiin ja tutustuimme uusiin opetusteknologian sovelluksiin. QR-koodit olivat itselleni tuttuja, vaikka en olekaan niitä opetuskäytössä nähnyt käytettävän. Myös Aurasma vaikutti mielenkiintoiselta, ja aloimme ryhmässä heti pohtia käyttötarkoituksia sovellukselle. Ohjelma voisi esimerkiksi tehdä suunnistusrasteista motivoivampia tai sitä voisi käyttää apuna pistetyöskentelyssä.

Luennoitsijan blogista löytää lisää tietoa muun muassa QR-koodien ja Lisätyn todellisuuden käyttämisestä opetuksessa sekä paljon muuta! 

http://matleenalaakso.fi

perjantai 23. tammikuuta 2015

Luento 4: Pelillisyys opetuksessa ja Valopeli 22.1.

Neljännen luennon teema oli pelillisyys opetuksessa. Luennolla esiteltiin myös liikunnan opetukseen tarkoitettu Valopeli-hanke ja keskusteltiin sen tarpeellisuudesta/tarpeettomuudesta osana liikunnan opetusta. Opintoryhmän kesken käyty keskustelu kuitenkin käsitteli pelillisyyttä opetuksessa yleisemmällä tasolla.

Valopelin idean taustalla oli lähtöoletukset siitä, että oppilaat eivät liiku tarpeeksi ja eivät viihdy liikunnan tunneilla. Opettajilta kysyttiin, mitä he haluaisivat liikunnan tunneille ja toiveena oli jotain muuta kilpailun ja suorituskeskeisyyden tilalle. Valopelin kehittänyt työryhmä alkoi pohtia lähtökohtia pelille, josta kaikki oppilaat tykkäisivät. Peliin haluttiin liittää liikkeen lisäksi muitakin elementtejä, kuten pimeys, valo, ääni ja oppilaiden välinen vuorovaikutus. Valopeli toimii siten, että keskelle salia sijoitettu ääni- ja valotorni kertoo tarinaa oppilaille, jotka ovat kerääntyneet tornin ympärille ja noudattavat saamiaan tehtäviä. Riippuen tehtävästä valokeiloja täytyy esimerkiksi väistellä, hyppiä niiden yli jne.

Ymmärrän tarpeen Valopelin kaltaisten uusien pelien tai sovellusten kysynnälle. Itse Valopeliä liikunnan erikoistumisopinnoissa viime vuonna kokeilleena en kuitenkaan aivan näe sen liikunnan opetukseen tuomaa lisäarvoa tai hyötynäkökulmaa. Koko hankkeen lähtökohtina tuntuu olleen yleistykset liikunnan opetuksen huonosta tasosta, suorituskeskeisyydestä ja kilpailuhenkisyydestä. Valopeli tuntuu varmasti hienolta kokemukselta huonoon liikunnan opetukseen verrattuna, mutta entä verrattuna hyvään liikunnanopetukseen? Allekirjoitan väitteen, että lapset eivät liiku tarpeeksi, mutta olen eri mieltä siitä, että liikunnan tunneilla ei viihdyttäisi. Se on kuitenkin yksi suosituimmista oppiaineista peruskoulussa.

Valopelin idean pystyy toteuttamaan täysin ilman kyseistä laitettakin. Draamallisen liikuntaseikkailun voi järjestää yhtä lailla taskulampuilla liikuntasalissa tai vaikkapa metsässä. Lisäksi laite kustannuksineen tuntuu kalliilta hankinnalta kouluille tilanteessa, jossa kaikesta pitää säästää. Koska Valopelin takana oleva työryhmä ei itsekään sitä ratkaisuksi liikunnan opetuksen ongelmiin, en näe syytä sen hankkimisen tarpeellisuudelle. Lisääkö se todella oppilaiden liikkumista vapaa-ajalla? Palveleeko se liikunnan opetuksen perimmäistä tavoitetta, eli liikkuvatko oppilaat todella sitä käyttäessään? Kuinka kauan oppilaat innostuvat tästä? Hyötyykö koulu hauskasta hankinnasta, jolla on hyvin suuri todennäköisyys jäädä lojumaan tarpeettomana liikuntavaraston nurkkaan ilman muita järkeviä käyttötarkoituksia?

Luennon pääteemana ollut pelillisyys opetuksessa herätti myös paljon keskustelua ryhmämme kesken. Omasta mielestäni pelillisyys kuuluu opetukseen sille sopivissa tilanteissa ja konteksteissa. Esimerkiksi erilaiset lauta-, kortti- ja muistipelit tukevat opitun asian kertaamista ja erilaisilla "vanhanajan" pihaleikeillä voidaan edistää oppilaiden vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisuutta. Nykyään pelillisyys liitetään harmittavan usein vain teknologiaan. Miksi oppilaiden tarvitsisi pelailla iPadeilla tai tietokoneille koulussa, kun he tekevät sitä todennäköisesti kaiken aikaa koulun ulkopuolellakin? Tässä yhteydessä mieleen tulee nykypäivänä yleinen tilanne siitä, että koulut ovat hankkineet kaikki pelit ja vehkeet, mutta niiden käyttöä harjoitellaan ja hyviä käyttötarkoituksia vasta keksitään. Ryhmämme keskustelussa hdeksi hyväksi esimerkiksi" mielekkäästä" pelillisyydestä opetuksessa nousi Yrityskylä. Siinä yhdistyvät kiinnittyminen tosielämän tilanteisiin, teknologian käyttö ja vuorovaikutus. Pelillisyys toimii opetuksen tukena, kunhan sen taustalla on jokin punainen lanka ja tarkoitus.

torstai 22. tammikuuta 2015

Tutkittua tietoa MOOC-kursseista

Tutustuimme Ammattikasvatuksen aikakauskirjassa (2013) julkaistuun Risto Säntin artikkeliin Laaja avoin verkkokurssi (MOOC): oppimisparatiisi vai ryöstökalastusta.

Artikkelissa Säntti tarkastelee MOOC- kurssien hyötyjä ja haasteita kriittisesti. Hän mainitsee aiemman tutkimustiedon perusteella MOOC- kurssien noudattavan tällä hetkellä tyypillisesti perinteisen luentokurssin rakennetta, joka on vain siirretty verkkoympäristöön. Luentojen kuuntelemisen sijasta opiskelijat seuraavat niitä verkosta ja pahimmillaan suorien luentojen taltiointeina. Kurssin tausta-aineistoihin perehdytään lukemalla. Luokkakeskustelujen sijasta keskustelut käydään verkossa tätä tarkoitusta varten rakennetuilla foorumeilla. Oppimista seurataan kyselyjen ja -testien avulla.

Säntin mukaan laajat avoimet verkkokurssit toistavat vanhentuneita koulutusmalleja, jotka eivät välttämättä enää sovellu nyky-yhteiskunnan tarpeisiin. Kritiikki kohdistuu erityisesti tiedon ylhäältä alas valuttamisen pedagogiikkaan, jossa asian hallitseva opettaja opettaa sisällön oppilaalle.

Parhaimmillaan MOOC voi kuitenkin toimia laboratoriona, jossa testataan uuden teknologian tarkoituksenmukaista käyttöä opetuksessa. Tällöin etsitään optimaalista tapaa opiskella verkkoympäristössä. Säntti mainitsee mm. jaetun luokkahuoneen (flipped classroom), jonka idea on hänen mielestään kiinnostava. Siinä verkko-opetusta voidaan käyttää teeman esikäsittelyn muotona, jota sitten jatketaan henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen perustuvissa sessioissa monissa eri paikallisissa opetustilanteissa.


Säntin mukaan laajasti avoin verkkokurssi on uskomattoman hyvä tarina: parasta mahdollista ilmaiseksi kaikille. Perinteinen yliopisto-opetus ei tutkimusten mukaan kehitä riittävästi analyyttistä ajattelua, systeemistä ilmiöiden ja prosessien ymmärrystä, kykyä ratkaista ongelmia ja kykyä avata omaa ajatteluaan kirjoittamalla. MOOC-kurssit kohtaavat saman haasteen. MOOC- kurssien tulisi päästä tiedon valuttamisesta ylhäältä alas kohti keskustelevaa, dialogista, monimuotoista ja moniulotteista osallistavaa oppimisprosessia. Yhtenä esimerkkinä Säntti mainitsee Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen toteuttaman ohjelmointikurssin. Opetus rakentui runsaan itsenäisen, mutta samalla ohjatun tekemisen varaan.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Luento 3: MOOC- uhka ja/tai/vai mahdollisuus 20.1.

Luennolla käsiteltiin kattavasti erilaisia MOOC- kursseja. Sanana MOOC ei ollut ryhmällemme entuudestaan tuttu, mutta osa meistä oli osallistunut joskus verkkokursseille, jotka saattavat täyttää MOOC-kurssin kriteerit. Meille jäi kuitenkin vähän epäselväksi, mikä erottaa MOOC- kurssin esimerkiksi avoimen yliopiston verkkokurssitarjonnasta, mikä on myös kaikille avointa, joskin maksullista opetusta.

MOOC- kurssit on suunniteltu kenelle tahansa asiasta kiinnostuneelle. MOOC voi siis olla tasa-arvoistava tapa opiskeluun, jos opiskelijalla ei ole mahdollisuutta esimerkiksi läsnäolo-opiskeluun.  Kuitenkin, kurssit voivat olla maksullisia, tai jos erimerkiksi Courserassa haluaa verified- todistuksen käydyistä opinnoista, opiskelu voi kuitenkin olla maksullista. Jos kurssista ei halua todistusta, itse opiskelu toki on maksutonta kyseisessä palvelussa.

Kun opiskelee täysin verkossa, opiskelijoiden omat opiskelutaidot täytyy olla melko hyvät.  Yksi ryhmäläisistämme kertoi, että tehdessään erityispedagogiikan opintoja itsenäisesti Jyväskylän avoimeen yliopistoon , oli hyvä, että hän oli jo kirjoittanut jonkin verran tieteellisiä tekstejä, koska iso osa kursseista oli suoritettavissa esseillä. Monilla pitkään työelämässä olleilla kurssilaisilla oli ollut haasteita kirjoittaa tieteellisesti hyvää tekstiä, ottaa haltuun viittaustekniikka jne.

Mielestämme ongelma on myös se, ettei koskaan voi tietää kuka todellisuudessa opinnot tekee. Sehän on toki jokaisen oma asia, saako opinnoista jotain irti, vai maksaako jollekin muulle omien opintojen suorittamisesta. Näemme MOOC –kurssien olevan nimenomaan itsensä kehittämiseen ja oppimiseen, eikä tätä luonnollisesti tapahdu, jos kurssin suorittaa joku muu kuin henkilö itse.

Luennolla mainittiin, että MOOC- kursseilla oppimisen tason voi määrittää itse. Tunnistimme ajattelun, jossa opiskelija päättää, kuinka paljon hän panostaa mihinkin kurssiin. MOOC- kurssien kohdalla voikin olla hyvä ajatella, että opiskelu voi olla jotain sellaista, missä tarkoitus ei ole oppia kaikkea, vaan voi ajatella saavansa edes jotain irti kurssista.

Pohdimme, että MOOC- kurssit voivat olla ajankohtaisempia silloin, kun omat tutkintoon johtavat pääaineopinnot on jo suoritettu. Tällöin halu syventää tietoa tai täydentää omaa koulutusta voi olla motivaattorina itsenäisille verkko-opinnoille. Totesimme, ettei oma motivaatiomme tällä hetkellä riittäisi käymään vapaaehtoisia kursseja, edes ”vähän sinne päin”. Voi olla, että tällaiset opinnot tulevat kiinnostamaan myöhemmin, kun olemme jo työelämässä.

Vierailu MOOC- kurssilla - iPad opettajan työvälineenä


Tutustuimme Eliademyn kurssiin IPad opettajan työvälineenä. Kurssi ei ollut vielä alkanut, joten kaikkiin työtapoihin emme päässeet käsiksi. Kurssi on tarkoitettu opettajille. Sen toteutuksessa on seuraavat osa-alueet: Tehtävän määrittely, tiedon kerääminen, tiedon prosessoint, tiedon esittäminen ja arviointi. Tehtävistä mainittiin esitysten ja tuotosten teleminen ja monivalintatehtäviin vastaaminen.

Pohdimme kurssin sopivan hyvin täydennyskoulutukseen. Kurssin sisällössä oli paljon tutustumista erilaisiin iPadin sovelluksiin. Pohdimmekin, saako kurssilla kovin syvällisiä käyttökokemuksia, vai jääkö kurssi lähinnä iPadin ja sen sovellusten käytön opetteluun. Toisaalta, jos tekninen osaaminen on heikkoa, onko kurssista hyötyä?

Mietimme myös, tapahtuuko kurssilla vuorovaikutusta muiden kurssilaisten kanssa. Kurssilaisten kesken on kyllä Facebook- ryhmä. Entä jääkö kurssi ”Tämmöistä voi käyttää”- linjalle, vai saako kurssilla omakohtaisia kokemuksia iPadin käytöstä niin, että se on helppo ottaa myös mukaan opetukseen. Porkkanana kurssilla voi olla itselle tehtävä oppimisympäristö, joka on helppo ottaa sellaisenaan käyttöön opetuksessa. 

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Luento 2: Sähköiset oppimateriaalit oppimisympäristön elementteinä 15.1.2015

Toisella luennolla esiteltiin erilaisia sähköisiä oppimismateriaaleja ja -ympäristöjä. Ryhmässämme tuttuja ja käytettyjä olivat ennestään lähinnä erilaiset oheisaineistot, eli esimerkiksi oppikirjaa täydentävät aineistot, kuten sanomapron sivuilta löytyvät sähköiset oppikirjamateriaalit. Nämä oheismateriaalit ovat usein lähes identtisiä oppikirjan aukeaman kanssa, mutta esimerkiksi kehyskertomus on luettu valmiiksi ja esimerkit on helpommin havainnollistettu. Pohdimmekin, ettätuoko tämänkaltainen oheisaineisto varsinaiseti mitään lisäarvoa opetukseen, paitsi ehkä opettajan työn helpottamisen kannalta. Tällaisissa sähköisissä oppimateraaleissa ei mielestäni juurikaan korostu tiedon luominen, hankinta eikä juurikaan osallistavakaan oppiminen.

Muutoinkin kouluissa tuntuu nimenomaan tiedonhankinta korostuvan ja muut sähköisten oppimateriaalien mahdollisuudet eivät pääse juurikaan esille. Tämä on tietenkin myös opettajasta kiinni, mutta monet sähköiset materiaalit vaatisivat koululta resursseja, joita niillä ei välttämättä ole. Edes videotykki ei ole jokaisen luokan vakiovaruste, vaan osa ryhmästämme oli työskennellyt kouluissa, joissa käytetään edelleen piirtoheittimiä. Lisäksi sähköisten oppimateriaalien käyttö vaatisi opettajien parempaa koulutusta ja tiedotusta siitä, mitä kaikkea on mahdollista koulussa hyödyntää ja miten, sillä ainakin itselleni tämä on monilta osin melko hämärän peitossa. Esimerkiksi tekijänoikeusviidakkoon on helppo eksyä ja erilaisten maksullisten oppimateriaalien kanssa on helppo hämmentyä.

Osa ryhmästämme oli myös kokeillut erilaisten kirjojen lisäksi muunkinlaisia sähköisiä oppimateriaaleja. Itse toteutin erään oppilasryhmän kanssa ipadeille saatavalla Book creator- sovelluksella e-kirjaprojektin. Tämä sovellus soveltui mielestäni erittäin hyvin juuri oppilaiden itsenäiseen tiedonluontiin ja ipadit mahdollistivat samalla myös tiedonhankinnan. E-kirjat oli myös mahdollista jakaa niin, että kaikki pääsivät niitä lukemaan. Book creator- sovellus oli myös todella helppokäyttöinen, kun siinä hieman opasti oppilaita alkuun. Ipadin käyttö puolestaan tuntuu olevan yhä useammalle jo valmiiksi tuttua. Sovelluksen ainoa huono puoli oli sen maksullisuus, mutta myös vastaavia maksuttomiakin sovelluksia saa ipadeille ladattua. Toisaalta tämän oppimateriaalin käyttö vaatii ipadeita, ja niitä ei suinkaan jokaiselt a koululta löydy. Tässäkään tapauksessa oppilaat eivät saaneet omia ipadeita, vaan tehtävää tehtiin pareittain.


 Mielestämme sähköisissä oppimateriaaleissa on paljon mahdollisuuksia, mutta niitä tulee käyttää mielekkäästi. Niiden käytön tulisi tuoda lisäarvoa oppimiselle, eikä niitä tulisi hyödyntää vain sen vuoksi, että se on modernia ja nykyaikaista. Tällainen uusien teknologioiden ja oppimateriaalien käyttö ei tietenkään edellytä vanhojen hylkäämistä, vaan ne voivat tuoda uusia virikkeitä koulumaailmaan ja perinteisiin oppimateriaaleihin. Vanhat menetelmät eivät suinkaan muutu tarpeettomiksi, mutta koulun on tärkeää koittaa pysyä tekniikan kehityksen perässä, jotta se olisi perillä oppilaiden kokemusmaailmasta.

torstai 15. tammikuuta 2015


1. Johdantoluento 13.1

Oppimisympäristö-käsitteeseen törmää nykypäivänä lähes päivittäin erilaisissa yhteyksissä.
Oppimisympäristö on tyypillisesti kuvailtu fyysisistä, psyykkisistä sekä sosiaalisista tekijöistä koostuvaksi ympäristöksi, jossa opiskelu ja oppiminen tapahtuu. Teknologian käytön massiivisen lisääntymisen myötä on keskusteluun oppimisympäristöistä liittynyt tiiviinä osana myös erilaiset teknologiaa hyödyntävät oppimis- ja opetusmuodot. Onko koko oppimisympäristö- käsitteestä tullutkin eräänlainen muotisana, jota käytetään nykyään milloin missäkin yhteyksissä ja voiko esimerkiksi internetiä pitää validina oppimisympäristönä?

Faktahan on se, että nykypäivän lapset ovat pääasiassa taitavampia tietotekniikan käyttäjiä kuin heidän opettajansa tai me, tulevat luokanopettajat. Kyllä tämä ehkä hiukan minua ainakin huolettaa. Kuinka voin pysyä mukana tässä kehityksessä ja kuinka pystyn tarjoamaan mahdollisimman hyvät oppimis- ja opetusmuodot, jos en esimerkiksi hallitse lähellekään kaikkia tarjolla olevia teknologian mahdollistamia sovellutuksia ja sähköisten oppimateriaalien tuntemukseni on heikohko. On kuitenkin lohdullista ajatella, että ehkäpä kaikkea ei tarvitsekaan vielä hallita tai osata, eiköhän sitä käytännön kautta opi. Muistettava on kuitenkin se, että oppimisympäristöjen jatkuva muuttuminen muuttaa samalla myös opettajan roolia ja tässä muutoksessa on pysyttävä mukana ja ehkäpä siinä ei auta muu, kuin pysyä ennen kaikkea avoimin ja ennakkoluulottomin mielin. Jos se ei riitä, niin luultavasti jostain koulun varastosta löytyy vielä vanha kunnon piirtoheitin ja liitutaulu, niitä me 90- luvulla alakoulumme käyneet ainakin osaamme hyvin käyttää ja ne ovat erityisen tuttuja omilta kouluajoiltamme :)